Kausi on saatu siihen tilaan, että kolme neljäsosaa otteluista on takana.
Nyt alko taas suoraan sanoen vituttamaan ankarasti. Seuralla on tälläkin hetkellä kassassa rahaa muhkeat 2.82 miljoonaa, mutta tuolimies Lumio se vaan päättää, että myydään vaan avainpelaajat pois.
Just vielä oikeen tuommonen hv 600k nyt, 1,8m kahen ja puolen vuoden aikana ":ylos:"
Noh onneksi tällä kertaa kävi näin ja selvittiin säikähdyksellä. On toki vaan ajan kysymys, millon seuraava tarjous tulee, joko Lehtosesta tai jostain muusta tähdesta. Boer on ollu kovan kiinnostuksen kohteena ja voikin olla että hänestä tehdään tarjouksia.
Europelitkin alkoivat ja Fc Lahden vastukseksi kolmannelle kierrokselle tuli Sveitsiläinen Fc Sion. Eka vierasmatsi pelattiin 0-0 ja kotona vietiin varmasti 4-1. 171k kolahti kassaan ja tie neljännelle kierrokselle oli auki. Neloskierrokselle tuli vastaan Hollantilainen Fc Groningen. Arpaa voidaan pitää ihan kohtuullisena. Lahti oli sijoittamattomien tiimien joukossa, ja vastaan olisi voinut tulla Stoken ja Athletico Madridin kaltaisia "jättejä".
Sitten on kyllä pakko urputtaa taas sarjaohjelmasta
 |
| Viikon sisään neljä peliä, joista kaksi eurokarsintaa |
Jaroa vastaan oli pakko laittaa niin ressut kentälle kun pysty ja 0-1 kuokkaan ottohan siellä oli tuloksena, rangaistuspotkusta tottakai. Jotta tilanne olisi vielä entistäkin mukavempi, odotteli matsin jälkeen tälläinen uutinen:
Tällä kertaa ollaan tuskin yhtä onnekkaita kun Lehtisen kanssa. Diili on sentään 1,9m suoraan tilille ja siirtokin toteutuu käsittääkseni vasta tammikuussa. Noh seuraavassa postauksessa selviää miten tuon kanssa käy. Kyrpii jo valmiiksi taas koko homma. Kesän siirtoikkuna on auki vielä viikon, joten pitää koettaa jotain korvaajaa etsiä. Tässä vielä Risadan nykytaidot
http://dl.dropbox.com/u/9172793/fm12/risadaskill.jpg
Tässä vielä sarjataulukko ja pelaajatilastot